Laatuklubiin jo neljättä kertaa!

Botnia Print vahvisti jo neljännen kerran jäsenyytensä World Association of Newspapers and News Publishers'n (WAN-IFRA) laatuklubiin vuosille 2018-2020, päästyään kirkkaasti läpi kansainvälisen sanomalehtialan laatukilpailun. Tieto julkistettiin 8. kesäkuuta 2018.


Botnia Print on yltänyt WAN-IFRAN laatuklubin tasolle vuodesta 2012 saakka.

- Laatuklubin jäsenyydestä suuri kiitos kuuluu ennen kaikkea koko henkilökunnallemme korkeasta ammattitaidosta ja sitoutumisesta sekä Keskipohjanmaan-lehdelle, jolla kilpailuun osallistuimme, juhlistaa Botnia Printin tehdaspäällikkö Toni Klemola.

WAN-IFRA:n laatuklubijäsenyys on kansainvälisesti arvostetuin osoitus sanomalehtipainon tuotannon laadusta. Botnia Print on osallistunut kilpailuun joka kerta Keskipohjanmaa-lehdellä. Käytännössä kilpailuprosessi tarkoittaa lehden painolaadun tarkkailua kolmena eri ajanjaksona, tammi-huhtikuun aikana. Kansainvälisistä asiantuntijoista koottu raati arvioi muun muassa värisävyjen oikeellisuutta, tarkkuuksia ja tasapainoa.

- Tämä on jälleen kerran hieno osoitus lehtipainon kokonaislaadun korkeasta tasosta ja henkilökunnan sitoutuneesta asenteesta oman työn ja osaamisen kehittämiseen. Suuri kiitos tekijöille, toteaa lehtipaino- ja jakeluliiketoiminnan johtaja Hannu Salmi.

Laatuklubin palkinnot jaetaan syksyllä järjestettävillä WAN-IFRA –messuilla.


 




Takaisin »